Meillä oli ollut jo useamman kuukauden ajan haaveissa ostaa pieni apupöytä olohuoneeseen.Pöydän tuli olla pieni, siro ja valkoinen, jotta sitä voi pitää ikkunan alla nojatuolimme vieressä. Pöydän tuli myös olla kevyt, jotta elokuvailtoina sen voisi siirtää sohvan eteen ja laittaa karkki- ja sipsikulhot sen päälle. Mitään isoa sohvapöytää emme siis tarvinneet.
Olin aiemmin katsellut kriteereihin sopivaa pöytää Iskusta . Olinkin jo asuunnitellut kotiuttavani tuon Iskun pöydän meille joulun jälkeen.
Perjantaina kävimme Kodin ykkösessä ja J huomasi siellä juuri tälläisen pienen pöydän, jollaista olimme etsineet.
Hintaa Kodin ykkösen pöydällä oli 39,90 kun taas Iskun pöytä olisi maksanut n.150 euroa. Pöytiä oli Kodin ykkösessä kahta eri väriä mustaa ja valkoista. Pöytä oli myös kätevästi valmiiksi koottuna pahvilaatikkosa. Pöydän päällä olevan tarjotin osan saa myös kokonaan irti. Odottelenkin täällä, että minä aamuna J tuo minulle aamupalan vuoteeseen sillä:D

joko olet saanut aamupalan vuoteeseen tarjottimella ? :)
VastaaPoistaEn,eipä ole J ilmeisesti hoksannut, että tarjotinta voisi siihenkin käyttää:(
Poista